NYC part 3

Sunnuntaiaamuna nautittiin vikaa kertaa hotellin aamupalasta ja otettiin heti aamusta suunnaks Rockefelle Center ja Top of the Rock- näköalatasanne. Meillä oli aika varattuna kello kymmenen, sillä haluttiin päästä näkemään kaupunki päivänvalossa. Mie kun kävin tuolla pimeän aikaan jo silloin Training school viikolla. Perille päästyämme kuultiin kuitenkin, että näkyvyys huipulta on tällä hetkellä täys nolla, joten päätettiin siirtää meidän vierailua iltaan. 

Lähettiin sitten samantien kohti Penn Stationia, josta meidän oli tarkoitus ottaa bussi kohti New Jerseytä ja MetLife Stadiumia. Päivän ohjelmassa oli siis jenkkifutista, New York Giants vastaan Houston Texans. Oikean bussin löytämisessä ei ollut ongelmaa, seurattiin vaan pelipaitoja. Bussimatka kesti parikyt minuuttia ja päädyttiinkin olemaan perillä melkein pari tuntia pelin alkua. Seurailtiin siinä kun ihmiset oli tailgating, eli grillailemassa ja juhlimassa parkkipaikalla ennen pelin alkua. Ihan hauska traditio mun mielestä. 

Peli kului aikalailla syödessä, juodessa ja Aleksin selittäessä mulle sääntöjä. Mietittiin, että kyllä vois tyypeillä meidän vieressä olla aika hauskaa jos ymmärtäis suomea. Sen verran tyhmiä kysymyksiä mulla oli, mutta nyt ymmärrän sentään pelin idean. Huomasin jopa eilen salilla jumittuvani jalkaprässiin ihan vaan siksi, että siitä näky hyvin telkkari ja A:n lempparijoukkueen peli... Oon ihan yllättynyt siitä, kuinka mielenkiintosta tuolla pelissä mun mielestä oli! Ainoa ongelma oli, että ilma oli varsinkin loppuajasta ihan pirun kuuma.

Sainkin siitä kuumuudesta tosi huonon olon, jota ei ainakaan helpottanut parin tunnin bussimatka takas Manhattanille. Miten on oikeasti edes mahdollista, 20 minuuttia sinne ja 120 minuuttia takasin?! New Yorkin liikenne, siinä syy... Olin ihan varma, että kuolen sinne bussiin, tuskanhiki vaan valu pitkin selkää. 

Päästiin kuitenkin perille vihdoin ja suunnattiin ekaks kahville. Mulle jotenkin iski teenjuonti taas päälle kun A tuli tänne. Suomessa join teetä koko ajan, sitte se vaan loppu kun tulin tänne ja nyt litkin taas monta kuppia päivässä. Ja hauskintahan tässä on se, että se loppu melkeinpä seinään taas siihen kun vein A:n viime tiistaina bussipysäkille. Mutta takaisin aiheeseen. Kierreltiin muutamat kaupat siinä meidän Top od the Rock- aikaa odotellessa, A pyöri ikuisuuden NHL-storessa ja mie kilttinä tyttöystävänä kannoin taas ostoksia...

Vihdoin kello tuli sit kahdeksan ja päästiin sinne kaupungin kattojen ylle katsomaan cityn valoja. Maisemat oli tietenkin samat kuin viimeksikin, mutta nyt oli aika spesiaali seura ja tuhat kertaa parempi ilma! Eli kaikin puolin kivempaa :) 

Rockefeller Centeriltä otettiinkin metro suoraan kotiin ja haettiin taas subia iltapalaks. Oltiin molemmat ihan tajuttoman väsyneitä, mutta illan hommana oli vielä kamojen kasaan laitto. Laitettiin molemmille herätykset soimaan keskellä yötä, kello kolmelta. Itehän kyllä en olis kelloa oikeastaan edes tarvinnut kun valvoin melkein koko yön tarkistelemassa ettei vaan nukuta pommiin. 

Maanantaiaamu saapui siis meille melko aikaisin ja puol neljältä oltiin jo metroasemalla odottelemassa metroa. Meidän lento lähti Newarkin lentokentältä, New Jerseyn puolelta, joten sinne siirtymiseen täytyi ottaa vähän aikaa, lähtöaika kun oli puoli kasilta. Käveltiin neljän aikaan keskellä New Yorkin keskustaa ja kyllä se vain sielläkin oli melko hiljaista. Ei nyt ehkä ihan Tornio-hiljaista, mutta sen hulinan jälkeen mikä siellä päivällä vallitsee, tuntui öiset kadut aika kuolleilta. 

Otettiin juna Penn Stationilta suoraan lentokentälle. Vaikeuksilta ei ihan vältytty, mutta selvittiin! Nyt voin sanoa, että osaan kyllä liikkua missä vaan ainaki niin kauan ku puhelimessa nettiä, ja mun puhelimen tapauksessa myös akkua, riittää. Oltiin lentokentällä hyvissä ajoin, mutta ei siltikään saatu vierekkäisiä paikkoja. Napattiin kentällä vähän aamupalaa ja sitten vilkuteltiinkin jo heihei New Yorkille ja päätin, että tänne kyllä vielä palataan. 

Kokonaisuudessaan toi New Yorkin reissu oli mulle kyllä yks onnellisimpia aikoja jenkeissä. Tuo paikka on aina ollu yks minun unelma, ja sinne pääseminen oli ihan mahtavaa. Mutta toisaalta tuli taas selväksi, ettei musta olis sinne asumaan, kun viidentenä päivänä alkoi jo ihmismäärä vähän ahdistaa. Ja kaikki jotka tietää mut, tietää kuinka kamalaa tää on mulle, näin siellä nimittäin ainakin viis rottaa ja olin kuolla joka kerta... Mutta siitä huolimatta, oon niin onnellinen, että päästiin tonne yhdessä!

Seuraavassa postauksessa onkin sitten meidän seikkailuista täällä mun huudeilla!