200 päivää jenkeissä!

Mitä hittoa, täällä sitä vaan vielä ollaan! Ekoina päivinä (tai viikkoinakaan) en olis kyllä uskonut että tänne asti selvitään. Viimeiset sata päivää on mennyt puolet nopeampaa kuin ekat sata, en halua edes ajatella kuinka nopeaa seuraavat sata päivää menee. Vastahan me oltiin Melting Potissa juhlimassa mun sataa päivää ja nyt päiviä on takana jo tuplasti sen verran. 

Lueskelin tänään jotain vanhoja viestejä ja muistan niin selvästi, kun sanoin kaikille, että syyskuussa nähdään. Olin melkei varma, että lähden täältä Aleksin kanssa samalla lennolla kotiin. Mutta ei, en olis valmis luovuttaan tätä. Vuodeksi on lähdetty niin vuosihan täällä ollaan. Eikä sillä, että enää haluaisinkaan kotiin. Tottakai mulla on ikävä mun ihmisiä, mutta täällä on mulla hyvä olla just nyt. Mun toinen koti tulee aina olemaan San Franciscossa ja pala sydämestä Californiassa. 

Tälle päivälle ei ole vielä keksitty sen kummempaa juhlintaa, mutta eiköhän me jotain illalle keksitä. Jotenkin mun täytyy itseni palkita tästä suorituksesta! Aamu alkoi ihan normaalisti. Lapset valmiiksi, koiran lenkitys ja lapset kouluun. Itse kävin lenkillä ja skypettelin mammalle. Jossain vaiheessa Isabelle ajeli sitten tänne ja oli taas vuorossa mun tukan värjäys. Tää alkaa sujumaan Isabelleltäki jo rutiinilla ja melko nopeaa selvittiinkin. Mulle jäi vielä pari tuntia loikoilla Vampyyripäiväkirjojen parissa... Onneks oon kohta kattonu kaikki, niin voin palata takas normaaliin elämään!

Hain B:n koulusta kahdelta ja mentiin suoraan puistoileen. Tavattiin siellä Isabelle ja pari muutakin au pairia lapsineen. B leikki tosi hyvin parin tytön kanssa ja tultiinkin kotiin vasta neljän jälkeen. Oltiin molemmat tosi väsyneitä ja nukahdettiinkin lopulta yhdessä B:n sängylle, mie tosin heräsin herätykseen vartin päästä, B ei. Sainkin sitten loppu iltapäivän hengailla yksinäni hostmomia odotellessa. Tai olihan mulla yks seuralainen...

Töiden jälkeen nappasin salikassin mukaan ja ajelin Isabellen kautta salille. Oltiin muka reippaina hetken aikaa ja sitten laittauduttiin salille näteiksi ja lähdettiin syömään dinneriä. Päädytään täällä jotenkin aina vaan samoihin paikkoihin syömään, mutta tänään poikettiin sitten vähän meidän vakkareista. Tää ravintola oli vähän hienompi, muttei kuitenkaan kallis ja ruoka oli hyvää! Jälkkärit haettiin vielä YOLO:sta. Kotia ajellessa popitin Irinaa täysillä ja mietin, että life is pretty damn good juuri nyt. Ja viiden päivän päästä vielä parempaa kun nään Aleksin New Yorkissa!!