Days 103 & 104

Aikamoinen viikonloppu takana. Tänä viikonloppuna oon ollut ihan älyttömän kiukkunen, mutta viettänyt myös yksiä parhaista hetkistä täällä. Tämmösen vuoristoradan eläminen on tosi rankkaa. Koskaan et voi tietää, milloin suunta muuttuu. 

Lauantain aloitin työskentelemällä pari tuntia. Laitoin M:n valmiiks heppailu-synttäreille ja kateellisena kuuntelin sen intoilua siitä, kuinka se pääsee silittämään poneja. Mieki haluan! Jonain päivänä menen täällä kyllä vielä ratsastamaan. Yhdeksän maissa mua ei enää tarvittu, ja suljeuduin mun huoneeseen skypettämään. Soitin mammalle ja siellä olikin sitte myös serkkuja kylässä. Ihania tyttöjä, kisusi keskenään ihan entiseen malliin ja näytti kieltä kameralle ku yritin kysellä kuulumisia, mulla on niitä niin ikävä!

Ennen puoltapäivää Tanja tuli hakemaan mua, ja meillä oli tarkoitus mennä pelaamaan jalkapalloa. Päästiin kentälle ja mulle iski samantien yläasteen liikkatunnit mieleen ja sanoin, että miehän en muuten pelaa. Muut näytti liian hyviltä, niin ajattelin, että parempi pysyä vaan suosiolla kentän laidalla... Tanja oli onneks myös väsy, joten maattiin siellä yhden pelin ajan. Sitten tulikin jo nälkä, joten jalkkis vaihtui näihin.

Siellä me istuttiin pizzalla ja juustokakkutehtaassa lenkkarit jalassa ja urheiluvaatteet päällä, eikä ollut ees morkkis. Parhaat pizzat jenkeissä ehottomasti. Mietittiin, että mitä tänään keksittäisiin, ja päätettiin, että mehän lähdetään ulos! Mun piti olla töissä viidestä kahdeksaan, mutta Tanja tuli meille hengailemaan ja ottaan päikkärit, että päästään sitten heti lähtemään. Mun työt vaihtukin, että oon töissä kymppiin asti ja mun lapsien lisäksi sain hoidettavaksi myös naapurin muksut. 

Ilta meni pienen sekasorron vallitessa, mutta ehdin kuitenkin lapsien hoidon lomassa laittautua vähän valmiiksikin. Omat lapset tuntuu niin helpoilta, ja oon kyllä onnellinen, että niitä ei oo enempää kuin kaks. En ymmärrä miten jotkut pärjää neljän kanssa koko ajan. Tai pärjäähän siinä, mutta ei se kyllä kivaa enää ole. Meikkailin samalla kun lapset katsoi leffaa ja kun ne vihdoin rauhottui nukkumaan, vedin mekon päälle ja alettiin odotteleen hostmomia kotiin. Kun istuttiin sohvalla vielä varttia vaille ykstoista, oli fiilikset tällaiset.

Kun päästiin vihdoin lähtemään, ajettiin auto Tanjalle, kumottiin pullo viiniä ja otettiin taksi San Rafaelin keskustaan. Vietettiin huippu ilta tanssien, tän muistan kyllä pitkään! Musiikki oli hyvää ja tutustuttiin paljon ihmisiin, tähän baariin mennään varmasti toistekin. Vaikka välillä näytti, ettei ikinä päästä lähtemään ja meinattiin jo jäädä vaan nukkumaankin, niin tää ilta oli kyllä sen sähläyksen arvoinen. Tykkään mun suomitytöstä hulluna! 

Olin Tanjalla yötä ja sunnuntaina se herätti mut jo yhdeksän jälkeen. Väsytti ihan liikaa, mutta piristyin kummasti kun Aleksi soitteli skypellä, että nyt on liput on varattu! Nähdään siis New Yorkissa 101:n päivän päästä! Voi sanoa jo, että alle puolet jäljellä. Ei tarvii varmaan ees kertoa kuinka innoissaan oon. 

Aamu meni laiskotellessa, mutta kahdentoista maissa Isabelle tuli hakemaan mua ja otettiin bussi Cityyn. Haluttiin vain hengailla ja käydä vähän katsomassa paikkoja, kun tämä oli I:lle vasta toinen kerta San Franciscon puolella. Istuskeltiin Union Squarella ottamassa aurinkoa ja juttelemassa. Suunniteltiin mitä halutaan näyttää täältä meidän perheille kun ne tulee ja päätin, että huomenna alan tekemään kunnon lukujärjestystä porukoille ja Jennille! Täällä on niin paljon nähtävää, ja pelkään, että kaikki jää tekemättä jos ei oo jonkunlaista suunnitelmaa. Että varokaa vaan, meidän viikosta täällä voi tulla aikataulutetumpi ku lomista erään nimeltä mainitsemattoman kummitädin kanssa.... ;D

Tanja päätti kans ottaa bussin cityyn sen au pair meetingin jälkeen, ja se liittyikin sitten meidän seuraan. Suunnattiin melko pian siitä sitten Fisherman's Wharfille. Se on kyllä ehdottomasti yksi minun lemppari paikoista täällä. Pieniä kauppoja, paljon ihmisiä ja joka puolella tapahtuu jotain. On laulajia, soittajia, taikureita ja tanssijoita. Käytiin katsomassa merileijonia ja ostamassa taffyja, namnam! Syötiin aikaista dinneriä Hard Rock Cafe:ssa. Oon edelleen ihan järkyttyny, kuinka kallista se on täällä. Maltalla vietetiin melkein joka perjantai-ilta drinkkejen ja nachojen parissa, mutta täällä ei tulis kuuloonkaan kun hinnat on kaksinkertaiset. 

Pyörittiin hetki vielä kaupoissa, ja otettiin bussi kotiin. Olin kotona seiskan maissa ja siitä lähtien oon istunut tässä kirjottamassa tätä. Tänään ei oikein ajatus luista, mielessä pyörii tuhat muuta asiaa. Oon huomenna töissä 12 tuntia, ja saatiinkin pieni tappelu aikaiseksi siitä. Musta tuntuu, että oon pakotettu suostumaan ihan kaikkeen täällä sillä uhalla, että menetän mun ylimääräiset vapaat ja oikeudet jos sanon ei. Oon saanut paljon vapaita, että pääsen tekemään reissuja, ja tuntuu, että mun odotetaan tekevän mitä vain sen eteen.

Oon aika väsynyt tähän hommaan, mutta nyt mennään sen voimalla, että ens viikolla mun perhe on täällä. Oon sanonut tän varmaan tuhat kertaa, mutta en oo ikinä ollu näin ilonen siitä, että pääsen halaamaan niitä yhdeksän yön päästä. Pyydän jo valmiiksi anteeks sitä jos kiukuttelen ja oon hankala. Vaikeinta täällä on nimittäin se, että sulla ei oo lupaa näyttää jos sulla on paha mieli tai joku ärsyttää. Nielet vaan kaiken ja itket sitten illalla omassa huoneessa. Ens viikolla saan vihdoin tiuskia takas niin paljon kuin haluan, ja tiiän, että musta tykätään silti.