Last days with my family

Sunnuntaina porukat asettu siis vielä yhdeksi yöksi tänne meille. Mie sen sijaan suuntasin yöksi cityyn tapaamaan Aishaa kavereineen. Vähän kyllä harmitti jättää perhe ees yhdeksi yöksi, mutta halusin kuitenkin päästä moikkaamaan Aishaa ja muita, kun ne kerran täällä oli. Yritin houkutella Jenniä mukaan, mutta ei onnistunu. Vietin huipun illan tyttöjen kanssa kierrellen baareja cityssä, oli ihanaa nähdä taas! Sanoinki, että jos olisin päätynyt San Diegoon asumaan, niin mua ei varmaan olis saanut enää pois.

Maanantaiaamuna herättelin Aishan aikaisin tuomaan mut kotiin, ettei mee päivä perheen kanssa ihan hukkaan. Olinkin kotona jo kymmenen maissa ja pääsinkin sitten siivoileen taloa. Tai oikeastaan katselemaan kun mamma hoisi homman kotiin... 

Kun talo oli kuosissa, oli porukoiden aika lähteä kirjautuun hotelliin. Mun hostperhe oli tulossa illalla kotiin, joten nää nukku sitten kaks viimeistä yötä hotellissa. Pakattiin niitten omaisuus autoon, mutta kun yritettiin lähteä matkaan, ei autosta kuulunut inahdustakaan. Akku oli loppu. Soiteltiin vuokrafirmaan, mutta sieltä tuli niin huonoa palvelua, että käynnisteltiin sitten itse auto kaapeleilla. Päästiin lähtemään matkaan, mutta seuraavan kerran auto jätti meidät In-n-out:in pihaan kun mentiin hamppareille.. Onneks oltiin vielä suhtkoht lähellä kotia, niin käveltiin hakemaan minun auto, että saatiin taas annettua virtaa. Käynnistyskaapelit olikin tän jälkeen paraskaveri, eikä niitä ilman menty minnekään. Tässä ollaan yhdessä päikkäreillä.

Sitten ajeltiinkin sitten yli tunnin verran ympäriinsä, että auto sais kunnolla ladattua akkujaan. Käytiin Jennin kanssa nappaamassa Victoria's secretiltä vähän vartalovoiteita ja lopulta sitten ajettiin hotelille checkaamaan sisään. Hotelli oli vain viiden minuutin päässä meiltä ja ihan lähellä yhtä ostoskeskuksista. Hengailtiin hotellilla loppuilta, Tanja ja Isabelle kävi kylässä ja porukat pakkaili.

Kymmenen aikaan illalla lähdin sitten ajeleen kohti SFO:ta. Hostperhe kotiutu Floridasta, ja olin luvannut hakea ne kentältä. Kiertelin siellä melkein tunnin yhtä pientä ympyrää, kun minnekään ei saanut parkkeerata, ja niillä vähän kesti laukkujen saaminen... Oltiin lopulta kotona vasta yhden maissa, ja aamulla oli seiskaksi töihin...

Tiistaina oli sitten karu paluu arkeen. Oli kyllä myös kivaa huomata, että lapset oli ihan innoissaan musta ja niillä oli selvästi ollut ikävä! Meillä oli tarkoituksena mennä puistoon, ja nähdä mun perhe siellä, mutta yllättäen niiden auto ei taaskaan startannut... Puistoilin sitten yksin lasten kanssa, samalla kun äiti ja Jenni hommasi niille uutta autoa. Puolen päivän jälkeen droppasin B:n hostmomille ja lähdettiin M:n kanssa porukoiden hotellille. M oli tosi innoissaan mun perheestä ja halus välttämättä päästä minun mukaan. 

Vietettiin pari tuntia hengaillen hotellilla ja sen uima-altaalla vaan jutellen. M tais päästä ainakin iskänkin suosioon, vaikkei niillä yhteistä kieltä ollutkaan! Kolmen maissa tultiin M:n kanssa kotiin ja olinkin sitten off. Porukat odotteli edelleen uutta autoaan ja tuli hakemaan sitten mua heti kun sen lopulta saivat. Jos se meidän Chevrolet oli iso, niin tää Dodge mikä saatiin, oli ihan jätti. Kyytiin sai hypätä ja keula oli melkein mun korkunen.

Vietettiin vähän aikaa hotellilla ja laittauduttiin valmiiksi illalliselle. Oltiin siis sovittu treffit hostperheen kanssa The Cheesecake Factoryyn. Oli kyllä kivaa, että nää pääsi tapaamaan mun perheen. Mie toimin tulkkina iskälle ja meni tosi hyvin. Juttua riitti ja porukat oli sitä mieltä, että CF:stä löytyi reissun parhaat ruoat! B nukahti kyllä jo ennen ruokaa penkille, vissiin rankka loma takana. 

Iltaa vietettiin sitten hotellilla ja jäin sinne myös yöksi Jennin viekkuun. Katselin muitten pakkaamista ja pidättelin itkua. Lilluttiin ulkona porealtaassa jutellen ja oli niin täydellistä! Tuntui melkein hankalammalta jäädä tänne yksin, kuin alunperin lähteä Suomesta. En olis millään halunnut laittaa nukkumaan, kun tiesin, että silloin aamu ja heiheit tulee vain nopeammin... 

Keskiviikkoaamu tuli kuitenkin, ja aivan liian nopeaa. Syötiin hotellilla aamupalaa, vaikka mie en kyllä saanut mitään alas... Sitten olikin aika pakata auto ja ajella meille. Halasin kaikkia ikuisuuden, mutta lopulta oli vaan pakko päästää irti ja jäädä katseleen ku ne ajo pois. Hetkeen tuntu, että en saa henkeä, mutta kyllä se pian alkoi helpottaa. 

Mulla oli onneks aamu vapaata. Sain rauhassa itkeä, jutella kavereiden kanssa ja tsempata itseäni. Sain käännettyä sen pahan olon vahvuudeksi, ja päätin, että kyllä tästä selvitään. Mulla on täällä ihanat kaverit, jotka tsemppaa jaksamaan, ja Suomessa ihanat ystävät ja perhe odottamassa varmasti vielä ens maaliskuussakin. Musta oli vaan niin parasta, että mun perhe pääs käymään täällä. Toisaalta vielä tärkeämpää uskon tän olleen niille, nyt ne tietää, että oon turvassa täällä ja mulla on hyvä olla.