Day 56

Tänään on ollut yksi hankalimmista päivistä täällä. Välillä koti-ikävä iskee vain niin lujaa, etten tiedä miten siitä selviäisin. Tuntuu, että mun kirjotukset täällä on ihan pelkkää valitusta, mutta haluan kuitenkin antaa totuudenmukaisen kuvan täällä olosta. Heräsin tänä aamuna itku kurkussa ja koko päivä meni sit samaa rataa. B tuntu huomaavan, että olin vähän surullisena, kun sain kuulla tänään tosi monta kertaa "Emma, I love you!", söpöä. Ja kieltämättä piristi päivää.

Täällä on siis kaikki periaatteessa hyvin. Mun perhe on kiva ja lapset tosi sulosia, oon löytänyt kavereita ja tykkään tästä paikasta. Mutta silti jotain puuttuu, kaikki rakkaat ihmiset kotoa. 
Ei oo ketään kuka korvais mun parhaat kaverit Suomessa, ei ikinä. Niin ihania tsemppiviestejä oon saanut tänään... Välillä luulin jo, että totuin täällä oloon, mutta nyt kaikki tuntuu entistä hankalammalta. No, syksyyn asti sinnittelen vaikka väkisin, katotaan sitten siitä eteenpäin. Onhan se tietenkin vähän luuseria tulla kesken vuoden pois, mutta jos täällä ei oo hyvä olla, en nää mitään syytä jäädä. Toivottavasti tää nyt kuitenkin tästä helpottaa ja huomenna on parempi päivä!